31. toukokuuta 2010

Yritysetiikkaa - Teollisoikeuksien rikkomistapaus Suomessa

Joskus käy niin, että isot yritykset polkevat pieniä yrityksiä tai yksityisyrittäjiä rikkoen näiden hallussa olevaa teollisoikeutta, patenttia, hyödyllisyysmallisuojaa tai mallisuojaa. Pienelle toimijalle tällainen menettely saattaa koitua hyvinkin kalliiksi ansionmenetyksinä ja hukattuna aikana. Pahimmassa tapauksessa asian riitautuessa ja oikeusprosessin venyessä voi joutua vaaraan menettää kaiken mihin on panostanut, jopa vaaraan ajautua konkurssiin. Pienen yrittäjän on usein vaikea lähteä taistelemaan suuryritysten lakimiesarmeijaa ja jopa viranomaisten välinpitämättömyyttä vastaan.

Törmäsin hiljattain mielenkiintoiseen juttuun jossa todella suuri suomalainen toimija päätti hylätä suomalaisen keksijän tuotteen "liian kalliina" ja teetätti siitä sitten Kaukoidässä piraattikopiot halvemmalla hinnalla käyttäen mallina keksijän antamia myyntiesitteitä ja niissä olevia kuvia. Erittäin yllättävää ja antoisaa luettavaa!

Case Avari - Citymarket ja Koff - "Eihän suuryritykset jaa piraatteja"


Kaksi pienyrittäjää yhdistivät voimansa toisen tekemän keksinnon kaupallistamiseksi oikeaksi tuotteeksi. Ideaa ostoskärrypoletin ja korkinavaajan yhdistämisestä hiottiin ja prototyyppejäkin tehtiin parisen sataa. Sitten tuotteelle, joka oli saanut nimen "Avari", haettiin hyödyllisyysmallisuoja ja tavallinen mallisuoja sekä nimi rekisteröitiin viralliseksi aputoiminimeksi.

Yrittäjät postittivat kaikille Citymarket -kauppiaille mallikappaleen tuotteesta, sekä sen liitteenä myyntiesitteen, jossa kerrottiin myös tuotteen mallinsuojasta. Hieman postittamisen jälkeen perään soitettaessa yksi kauppias ilmoitti suoraan saavansa vastaavaa tuotetta Kaukoidästä puoleen hintaan. Tähän vastattiin kieltämällä piraattien hankkiminen tuotesuojaan vedoten. Yrittäjät ottivat yhteyttä Koffiin, jonkä myyntiosastolle hankinta-asia oli jo siirtynyt. Pian tämän jälkeen Koffin ylimmän johdon kanssa käydyt neuvottelut tuntuivat ratkaisseen asian.

Yritys haki keksinnölle kansainvälisen patentin ja suunnitteli Saksan markkinoiden valloitusta. Mutta voi vain kuvitella miten suuri oli yrittäjien järkytys, kun puoli vuotta myöhemmin ko. Citymarket sitten avoimesti jakoi asiakkailleen Hong Kongissa valmistettuja "Avarin" piraattikopioita! Tästä alkoikin sitten melkoinen tarina, jossa kaksi pienyrittäjää joutui vuosien ajan taistelemaan oikeuksiensa puolesta suuryrityksien johtajia ja lakimiehiä sekä hetkittäin jopa oikeusjärjestelmää vastaan. Välillä kaksikon tilanne näytti jo todella huonolta ja he varautuivat pahimpaan, mutta pitivät pintansa ja lopulta vuosia kestäneen taistelun jälkeen oikeus onneksi voitti. Toivottavasti tämänkaltaisiin juttuihin ei tulevaisuudessa tarvitse Suomessa törmätä.

Lue tämä yritysetiikasta taatusti ajatuksia herättävä juttu allaolevien linkkien takaa.

Tiivistelmä jutusta: http://www.avari.fi/koff.html
Koko tarina: http://www.avari.fi/citymarket.html

30. toukokuuta 2010

Innovaattorin linkkilistaa

Tuohon blogin oikeaan reunaan alkaa pian ilmestymään listaa kaikille innovaattoreille, keksijöille ja tuotekehittäjille hyödyllisistä ja ehkä niistä vähemmänkin hyödyllisistä linkeistä.

27. toukokuuta 2010

Miksi lisensointi?

Miksi haluaisin lisensoida tuotteeni saadakseni siitä vain muutaman prosentin rojaltituoton, kun voisin itse valmistaa tuotetta ja pitää kaiken tuoton?

Kun lisensoit tuotteen jollekin valmistajalle, ne mainostavat sitä, markkinoivat sitä, valmistavat sitä ja laittavat omat rahansa likoon. Sinun ei tarvitse itse sijoittaa projektiin suurta rahallista panosta tai ryhtyä pyörittämään omaa yritystä.

Toinen merkittävä lisensoinnin etu on se, että valmistajilla joille tarjoat tuotettasi lisensoitavaksi, on yleensä jo valmiiksi olemassa jälleenmyynti- ja jakelukanavat joihin ne voivat kytkeä tuotteesi suoraan. Jos perustat yrityksen itse, niin taloudellinen panostuksen lisäksi joudut myös aloittamaan käytännöstä tyhjästä ja luomaan uusia suhteita jälleenmyyjiin saadaksesi tuotteesi heidän valikoimaansa.

Tämä voi muodostua ongelmaksi, koska jälleenmyyjät eivät halua toimia yhden tuotteen yritysten kanssa. Jälleenmyyjät haluavat mieluummin toimia yritysten kanssa, joilla on kymmeniä, jopa satoja tuotteita. Monet jälleenmyyjät eivät ota vakavasti yhden tuotteen yrityksiä ja voivat olla huolissaan erityisesti siitä onko yritykselläsi tarpeeksi resursseja toimittaa tuotetta säännöllisesti ja sovitussa aikataulussa.

Kun lisensoit tuotteesi, valmistajalla on jo valmiina nuo tärkeat suhteet jälleenmyyjiin, ja heidän tarvitsee vain lisätä tuotteesi olemassaolevaan järjestelmään.


Entäpä taloudellinen puoli?

Kun perustat oman yrityksen ja aloitat valmistamaan tuotettasi, tulet todennäköisesti tarvitsemaan kymmeniä tai satoja tuhansia euroja tuotteesi valmistamiseen, markkinointiin ja jakeluun. Tämä huolimatta siitä vaikka yksittäisen tuotteesi valmistuskustannus olisi hyvin alhainen, vaikka vain joitakin senttejä. Eli tarvitset isoja summia rahaa markkinointiin, mainostamiseen, levitykseen, valmistamiseen sekä lisäksi työntekijöiden tai alihankkijoiden palkkioihin.

Silti ei tietenkään kannata heti sulkea pois sitä vaihtoehtoa, että perustaa itse yrityksen ja aloittaa tuotteen valmistamisen. Ongelmaksi saattaa kuitenkin muodostua se, että et tule olemaan tyytyväinen pieneen tuottoon suhteessa kaikkeen näkemääsi vaivaan. Lisäriskinä on myös se, että kilpailevat valmistajat saattavat päästä niskan päälle jos et saa tuotettasi markkinoille ensimmäisenä ja "ryminällä".

Kun lisensoit tuotteesi valmistajalle, niillä on tarvittavat taloudelliset resurssit usein jo valmiina. Lisäksi niillä voi olla jopa vuosikymmenien kokemus keksintöösi liittyvältä toimialalta. Kokemus ja taloudelliset resurssit ovat erittäin hyvä yhdistelmä, ja ryhtymisessä yhteistyöhön ison yrityksen kanssa piileekin lisensoinnin todellinen voima.

Lisensoidessa, lisensoija (valmistaja jolle vuokraat ideasi) sijoittaa omia rahojaan ja ottaa myös taloudellisen riskin. Ja jos jostain syystä homma ei onnistu ja ne esimerkiksi eivät suoriudu lisenssisopimuksessa sovitusta minimitavoitteesta, purkautuu sopimus ja sinä saat keksintösi oikeudet takaisin itsellesi. Siinä tapauksessa voit tietenkin sitten lisensoida sen jollekin muulle toimijalle, vaikkapa lisensoijan pahimmalle kilpailijalle. Tuotteen lisensoinnissa on siis huomattavasti pienemmät taloudelliset riskit kuin siinä että ryhtyisit itse valmistamaan ja markkinoimaan tuotettasi, eikä sinun esimerkiksi tarvitse ottaa lainaa taloasi tms. omaisuutta vastaan.

Toki jos yritysestäsi tulee tuotteesi ansiosta menestys, voi kokonaispalkkio olla huomattavasti suurempi kuin lisenssistä saatava rojaltitulo. Mutta jos vaikka lisensoisit Coca Colalle keksimäsi uuden pullonkorkkimallin, jota Coca Cola sitten valmistaisi miljardi kappaletta vuodessa, tulisi siitä ihan mukava tulo jos saisit rojaltia vaikkapa vain sentin sadasosan korkilta.


Paljonko lisensointi vie aikaani?

Ajankäyttöä vertaillessa lisensoinnin ja yrittämisen kesken ero muodostuu huomattavaksi. Lisensointiin riittää helposti vain muutama tunti viikossa. Sinulla voi olla täysipäiväinen leipätyö, oma muun alan yritys tai voit viettää paljon aikaa perheesi kanssa, mutta voit silti löytää hyvin aikaa tuotteen kehittämiseen ja sen lisensointiin.

Jos perustat oman yrityksen ja aloitat valmistamaan tuotettasi itsenäisesti, joudut helposti sitoutumaan projektiin pitkäksi ajaksi, jopa vuosikausiksi. Ja jos haluat yrityksestäsi menestyvän ja tuotteesi kunnolla markkinoille ja kaupan hyllylle, se yleensä tarkoittaa pitkiä työpäiviä ja -viikkoja ja pitkistä lomista saat usein vain haaveilla. Yrittäjähän on käytännössä 24/365 "töissä". Lisäksi oman yrityksen pyörittäminen saattaa etenkin vaikeita aikoja kohdatessa aiheuttaa ylimääräistä stressiä, ja sehän ei ole suositeltavaa.

Kun lisensoit tuotteen, valmistaja hoitaa kaiken tarvittavan liiketoiminnan, ja sinulle jää vapaata aikaa normaalia elämääsi varten. Toivottavasti käytät osan tuosta vapaa-ajastasi seuraavan ideasi kehittämiseen tuotteeksi ja sen lisensointiin, jotta pian alat saamaan rojaltikorvauksia myös siitä!


Miksi joku yritys haluaisi maksaa minulle uudesta tuote-ideasta? Eivätkö ne vaan varasta keksintöni?

On hyvin harvinaista että yritys huijaa yksityistä keksijää. Siihen on muutamia syitä. Yksi syy on se, että yrityksen eivät yleensä halua joutua edesvastuuseen sinulle aiheutuneista taloudellisista vahingoista jos pystyt todistamaan että ne varastivat keksintösi. Lisäksi ne eivät halua huonoa julkisuutta. Mikä yritys haluaa että sanomalehdissä ja mediassa olisi uutisia joissa kerrotaan kuinka he ryöstivät keksinnön yksityiseltä keksijältä? Ei mikään yritys. Nykypäivänä myös sosiaalinen media ja ns. "viharyhmät" ottavat helposti asian omakseen, jos ilmenee että joku suuryritys on kohdellut pienyrittäjää kaltoin.

Edellämainutut syyt eivät tarkoita sitä etteikö keksijä voisi siltikin joutua huijauksen kohteeksi. Tietenkin silloin tällöin sitäkin tapahtuu. Mutta jos olet asioista hyvin perillä ja osaat turvata selustasi dokumentoimalla kehitysprosessin, esim. käyttämällä keksijän päiväkirjaa (jonka joku muu henkilö on allekirjoittanut päivämäärällä) tai jättämällä vaikka hyödyllisyysmallihakemuksen, pystyt dramaattisesti pienentämään riskiä että joku yritys varastaisi ideasi. Ja vaikka yritys siltikin vielä varastaisi ideasi, voit kuitenkin aina yrittää neuvotella heidän kanssaan rojaltista tai vähintäänkin jonkinlaisesta kompensaatiosta. Oikeuteen et mielelläsi halua mennä asiaa puimaan, koska se voi olla hyvin kallista ja viedä pahimmassa tapauksessa jopa vuosia.

Isot yritykset pelkäävät itseasiassa enemmän sinua kuin sinun tulisi pelätä niitä. Niillä on suurempi syy pelätä perättömästi syytetyksi joutumista (jo epäily on huonoa julkisuutta) kuin sinulla pelätä niiden varastavan ideasi.


Lisensointi vai oma yritys?

Nämä edellä esitetyt näkökulmat puhuvat vahvasti lisensoinnin puolesta suuressa osassa tapauksista, joissa yksityinen keksijä on kehittänyt jonkin yksittäisen tuoteidean. Mutta jos sinulta löytyy tahtoa, voimaa, motivaatiota, tarvittavaa kaupallista osaamista, rahaa, hyvä tukiverkosto ja ennen kaikkea paljon paljon aikaa, voi oman yrityksen perustaminen kuitenkin olla se sinun juttusi. Mutta älä silti unohda selvittää myös lisensoinnin mahdollisuutta.


Tulemme palaamaan lisensointiin aiheena uudestaan kesän aikana. Mutta aivan lähiaikoina pääsemme Suomi-Ideat blogissa hieman tämänkertaiseenkin aiheeseen liittyen tutustumaan erääseen hyvin mielenkiintoiseen kotimaiseen esimerkkiin teollisoikeuksien rikkomisesta erittäin ison yrityksen toimesta. Tämä siis tapahtui Suomessa ja suomalaisen suuryrityksen toimesta. Pysy siis valppaana ja ennenkaikkea, anna suomalaisten ideoiden virrata!


Lähde: Jutun neljän ensimmäisen kappaleen teksti on vapaasti suomennettu ja joiltain osin muokattu (sekä muutamia asioita lisätty) lisensointiekspertti Stephen Keyn InventRight.comiin kirjoittamasta "What is Licensing" -artikkelista. Joten siltä osin tekijänoikeudet, Information © Stephen Key Design, LLC.

Tuottava Idea -kilpailu 2010

Nyt on todella kiire, jos meinaa vielä ehtiä osallistumaan tämän vuoden Tuottava Idea -kilpailuun!

Kilpailuehdotusten jättöaika umpeutuu jo 31.5.!

Tuottava Idea -kilpailun tavoitteena on edistää innovointia sekä nostaa esiin uusia liikeideoita ja korostaa niiden merkitystä yhteiskunnallisen kehityksen avaintekijöinä. Kilpailulla halutaan lisätä yrittämisen yleistä arvostusta korostamalla omiin ideoihin perustuvien ja riskejä ottavien päätöksentekijöiden merkitystä kansantaloudelle sekä hyvinvoinnin lisäämiselle.

Kilpailun ideana on tunnistaa ja palkita jo tuottavassa toiminnassa olevia ideoita, jotka ovat enintään kolme vuotta vanhoja. Idea voi olla uusi liike-idea, uusi tuote, palvelu, toimintamenetelmä. toimintamalli tai konsepti.

Tuomaristo kiinnittää huomiota muiden muassa seuraaviin kriteereihin:

- Idean uutuus ja innovatiivisuus
- Idean menestysmahdollisuudet
- Idean yhteiskunnallinen merkitys
- Yrityksen ja idean kasvumahdollisuudet kansainvälisesti

Kilpailussa palkitaan voittajat yrityssarjasta ja yhteiskuntasarjasta. Lisäksi palkitaan alueelliset voittajat. Kilpailu avattiin Kuopiossa 24.4.2010 ja kilpailuaika päättyy 31.5.2010. Alueelliset voittajat julkistetaan syyskuussa ja valtakunnalliset palkinnot jaetaan Maarianhaminassa 16.10.2010. Kilpailun suojelijana toimii kuluvana vuonna vuorineuvos Jorma Eloranta.

Vanhojen voittajien listaan kuuluvat mm. Ponsse Oyj, Markku Wuoti (kolmesti!!), Easy Led Oy, Halton Oy, Genelec Oy sekä Left Foot Company

Tuottava Idea -kilpailu on Suomen Nuorkauppakamarit ry:n merkittävin yhteiskunnallinen hanke, ja se järjestetään valtakunnallisena kilpailuna jo 33. kerran. Vuonna 2010 kilpailun mahdollistajina ja yhteistyökumppaneina ovat Kauppalehti, Nordea Oyj, If, Suomen Teollisuussijoitus Oy, Suomalaisen Työn Liitto, Tamro Oyj, Keskuskauppakamari, Työ- ja elinkeinoministeriö, Sitefactory Oy sekä Suomen Yrittäjät.


Lisätietoja: http://www.tuottavaidea.fi/ ja Suomen Nuorkauppakamarit

26. toukokuuta 2010

Pekka Sauri sai Innovaatiopalkinnon Pariisissa

Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri (vihr.) vastaanotti 25.5.2010 Hermes-palkinnon Pariisissa Ranskan innovaatiojohtajien vuosikokouksessa. Palkinto jaetaan innovaatioista kaupunkilaisten palveluiden parantamiseksi.

Hermes-palkinto myönnettiin luovista innovaatioista kaupunkilaisten palveluiden ja hyvinvoinnin edistämiseksi.

Perusteina palkitsemiselle olivat muun muassa kannustaminen yrittäjyyteen, kestävä kehityksen ja kansainvälistymisen tukemisessa sekä panostaminen koulutukseen.Mitään tarkempiä yksityiskohtia tai tiettyjä projekteja ei mainittu, vaan tunnustus tuli kokonaistyöstä.

Saurihan tuli suomalaisille hyvin tutuksi aikoinaan legendaarisessa Yölinjalla -ohjelmassa Radio Cityn ja Yleisradion taajuuksilla.

Saurin slogani:
"Helsingin menestys on tulevaisuudessakin elämän laadussa: mahdollisimman hyvän elämän edellytykset on kyettävä järjestämään mahdollisimman monelle kaupungin asukkaalle."

Tutustu herraan tarkemmin osoitteessa http://www.pekkasauri.fi/ , josta löytyy esimerkiksi videoblogi, jossa Sauri tarinoi kansalaisille, sekä hänen pilapiirroksiaan "Saureja"

24. toukokuuta 2010

IIDA 2010 Ideakilpailun tulokset

Vuoden 2010 IIDA Ideakilpailussa palkittiin keskiviikkona 19.5 viisi uutta potentiaalista liikeideaa sekä yritysten haastesarjan parhaat työt. Kilpailuun saivat osallistua Tampereen teknillisen yliopiston, Tampereen yliopiston, Tampereen ammattikorkeakoulun sekä Pirkanmaan ammattikorkeakoulun opiskelijat ja henkilökunta.

Kilpailussa haettiin ideoita uudesta palveluliiketoiminnasta tai konkreettisista tuoteideoista. Kilpailuun oli mahdollista osallistua myös ratkaisemalla yritysten kilpailuun osoittamia haasteita.

Kilpailun parhaana ehdotuksena palkittiin TTY:n opiskelijoiden Mikko Kaipaisen ja Christoph Thürin jättämä StarEyes -kokonaisuus, jossa pelinomaisin keinoin pyritään tukemaan ja motivoimaan musiikin harjoittelua. Tällä hetkellä StarEyes on jo kehittynyt lupaavasta ideasta konseptiksi, joka etsii aktiivisesti rahoitusta tuotekehityksen vauhdittamiseksi.

Muut kilpailussa palkitut ehdotukset olivat Joni Rajalan (Tamk) kehittämä uudenlainen tiputushoitoon tarkoitettava apuvälineistö, joka helpottaa potilaan liikkumista sairaaloissa tai kotiolosuhteissa, Ossi Liukkosen (TTY) pelkkahirsikehikoiden uudenlainen veistolaite ja työn sekä materiaalin optimointisovellus, Li Xu:n (TTY) ideoima mobiililaitteita sekä täydennettyä todellisuutta (AR) hyödyntävä pelisovellus sekä Satu Luoman ja Oona Lahtisen (TTY) ammattimaiseen liikunnanohjaukseen suunnattu palvelukokonaisuus.

Yritysten haastesarja oli tänä vuonna käynnissä ensimmäisen kerran ja osoitti tämän tyyppiselle kilpailutoteutukselle olleen tarvetta. Yritykset palkitsivat itse heidän haasteisiinsa jätettyjen ehdotusten joukosta omat voittajansa. Kaikkien yrityssarjan voittajien osalta tuomaristo päätyi antamaan voittopalkinnon Ilkka Alhonsalon ehdotukselle, jossa pyrittiin kehittämään uudenlaista akkujen testausjärjestelmää sähkökäyttöisiin hyötyajoneuvoihin.

IIDA-ideakilpailussa palkitsemisella kannustetaan ideoiden kehittymistä markkinoille sopiviksi tuotteiksi.

Palkittujen ehdotusten lisäksi kaikille kilpailuun osallistuneille lähetetään palaute heidän jättämästään liikeideasta ja sen kehitysmahdollisuuksista. Lisäksi alueen korkeakoulut ja yrityshautomot auttavat konkretisoimaan ideoita liiketoiminnaksi, mikäli siihen löytyy halua ja potentiaalia.

Lisätietoja kilpailusta antaa IIDA-ideakilpailun asiamies Jarno Kolehmainen, Hermia Yrityskehitys Oy, puh. 040 828 8279, jarno.kolehmainen@hermiayrityskehitys.fi. Lisätietoja kilpailusta on löydettävissä osoitteesta http://www.hermiayrityskehitys.fi/iida/

21. toukokuuta 2010

Tulevia Tekesin innovaatiotapahtumia


Kesän kynnyksellä on aika käydä läpi muutamia Tekesin ohjelmia vuosi- ja loppuseminaarien muodossa. Myös joku muu yksittäinen tapahtuma on mukana. Tapahtumiin osallistuminen on maksutonta, ellei tapahtuman nimen perässä toisin mainita.

Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmässä
Vuosiseminaari ja iltatilaisuus, jossa mm. Pekka Himanen luennoimassa.
Aika: Keskiviikko 26.5.2010, klo 13.00-20.00
Paikka: Bio Rex, Lasipalatsi, Mannerheimintie 22-24, Helsinki
http://akseli.tekes.fi/opencms/opencms/OhjelmaPortaali/ohjelmat/Sosiaali-_ja_terveyspalvelut/fi/system/uutinen.html?id=5202&nav=Uutisia

SymBio Verkostoitumispäivä
Paikka: Grand Marina congress centre, Helsinki
Aika: 31.5.2010
http://akseli.tekes.fi/opencms/opencms/OhjelmaPortaali/ohjelmat/SymBio/fi/system/tapahtuma.html?id=2733&nav=Tapahtuma

Crowdsourcing – joukkoäly tuotekehityksen työkaluna
Aika: 2.6.2010 9:00 - 12:30
Paikka: Kinopalatsi, Kaisaniemenkatu 2 Helsinki
http://www.taloussanomat.fi/seminaarit/itviikko/75

Service Innovation Circus 2010
Aika: 2.-3.6.2010
Paikka: Finlandia-talo, Helsinki
http://193.167.189.71/opencms/opencms/Projects/Circus/frontpage.html 

Yhteiskunta ja innovaatiot -tutkimusohjelman päätösseminaari
Aika:  tiistai 8.6.2010 klo 12.30 – 16.30
Paikka: RAKE-Sali, Hotelli Klaus K, Bulevardi 2, Helsinki
http://www.tekes.fi/fi/community/Tapahtumat/473/Tapahtuma/1321?name=Yhteiskunta+ja+innovaatiot+-tutkimusohjelman+paatosseminaari

Tiedon merkitys innovaatiotoiminnassa (maksullinen)
Aika: 10.–11.6.2010
Paikka: Hotelli Crowne Plaza, Helsinki
http://www.tekes.fi/fi/community/Tapahtumat/473/Tapahtuma/1321?name=Tiedon+merkitys+innovaatiotoiminnassa

Listassa on siis vain Helsingissä järjestettävät Suomi-Ideoiden näkökulmasta mielenkiintoisimmat tapahtumat. Muihin ja muualla järjestettäviin Tekesin tapahtumiin voit tutustua heidän nettisivuillaan. http://www.tekes.fi/fi/community/Tapahtumat/473/Tapahtumat/1322

20. toukokuuta 2010

Nokialta myös pienempiä palkintoja tarjolla - Calling All Innovators 2010


Nokian Calling All Innovators 2010 -kilpailu "kutsuu kaikki innovaattorit" luomaan loistavia sovelluksia ja sisältöä Nokian mobiililaitteisiin.


Kilpailukategorioita on tänä vuonna neljä:

Eco/Being Green: Auta pelastamaan planeettamme innovatiivisella, luontoa säästävällä sovelluksella Nokia -laitteisiin.

Entertainment: Viihdekategoria joka sisältää musiikin, multimedian ja pelit.

Life Improvement: Kategoriassa etsitään mobiilisovelluksia asioihin jotka vaikuttavat positiivisesti (kehitysmaissa elävien) ihmisten päivittäiseen elämään, kuten koulutus, maatalous, terveys jne.

Productivity: Sovellukset, jotka helpottavat kuluttajien päivittäistä elämää ja auttavat heitä olemaan tuottavampia, kuten apuohjelmat, liiketoiminta- ja henkilökohtaiset taloudenhallintasovellukset.


Kaikkien neljän kategorian kolme parasta kilpailuehdotusta palkitaan seuraavasti:

Pääpalkinto: 30,000 USD
2. palkinto: 15,000 USD
3. palkinto: 5,000 USD

Lisäksi kaikki kilpailuehdotukset kategoriasta tai sijoituksesta riippumatta voivat voittaa erikoispalkintoja. Nämä erikoispalkinnot pohjautuvat sovelluksen luomisessa käytettyyn teknologiaan tai muuhun perusteeseen.

Paras sovellus Nokia N900 -mallille: 50,000 USD

Paras cross-platform -sovellus joka käyttää Qt:tä:
50,000 USD (lisätietoa Qt:stä http://fi.wikipedia.org/wiki/Qt)

Paras mobile computing -sovellus: 50,000 USD, plus voittaja pääsee mukaan kansainväliseen isolla rahalla toteutettuun markkinointikampanjaan jossa voittajasovellusta mainostetaan.

Paras paikallisesti merkityksellinen sovellus, jolla on maailmanlaajuista potentiaalia: 15,000 USD

Tänä vuonna mukana on myös paikalliskilpailu 16 eri maassa, mutta valitettavasti Suomi ei ole joukossa mukana tällä kertaa. Toivotaan että ensi vuonna olisi, koska onhan Suomi kuitenkin Nokian kotimaa.

Pidä kiirettä, sillä vuoden 2010 kilpailuun osallistuminen päättyy jo 10. kesäkuuta. Voittaja julkaistaan syyskuussa myohemmin ilmoitettavana ajankohtana.

Lisätietoa, tarkemmat kuvaukset haasteista sekä ohjeet ja hakulomake (englanniksi) osoitteessa http://www.callingallinnovators.com

Voita miljoona dollaria Nokia Growth Economy Venture Challenge -kilpailusta!


Nyt on tarjolla miljoona dollaria riskipääomasijoituksena parhaalle mobiilisovellusidealle. Nokia etsii Growth Economy Venture Challenge -ideakilpailulla uutta killerisovellusta kehittyvien maiden mobiilimarkkinoille.

Nokia etsii kilpailulla:

- Ideaa, joka voisi todella muuttaa ihmisten tapoja käyttää Nokian mobiililaitteita.

- Ideaa, joka osoittaa kuinka mobiiliviestintä parantaa miljoonien ihmisten elämänlaatua kehittyvillä markkinoilla maailmanlaajuisesti.

- Ideaa, joka todistaa että hyvä liiketoimintamahdollisuus voi myös olla osallinen "hyvän tekemisessä", ja vaikuttaa merkittävästi kehitysmaissa asuvien ihmisten elämään


Venture Challengessä ei ole kyse pelkästään mobiilisovelluksista, vaan voittava idea voi olla tekninen laite, ohjelmisto tai uusi palvelumalli.

Kysessä ei siis ole varsinainen rahapalkinto tai apuraha, vaan riskipääomasijoitus, jonka Nokia tekee voittaneen idean kehitystä ja kaupallistamista varten.

Nokian toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo julkistaessaan kilpailun Las Vegasissa 8.1.2010:
"We are challenging developers and innovators around the world to take action. We want you to come up with new and innovative ways to help people and promote upward mobility around the world."

Pidä kiirettä, sillä vuoden 2010 kilpailuun osallistuminen päättyy jo 10. kesäkuuta. Voittaja julkaistaan syyskuussa myohemmin ilmoitettavana ajankohtana.


Lisätietoa, tarkempi kuvaus haasteesta sekä ohjeet ja hakulomake (englanniksi) osoitteessa:
http://www.callingallinnovators.com/venture_challenge.aspx

Inspiraationlähteiksi haasteeseen Nokia suosittelee tutustumaan Lonely Planetin kanssa kehittämäänsä Progress Projectin http://www.theprogressproject.com/ hankkeisiin.

Olli-Pekka Kallasvuon koko puhe 2010 International Consumer Electronics Show (CES) tapahtumassa luettavissa osoitteessa http://www.cesweb.org/docs/OPK-CES10.pdf

Blogi ja sen tarkoitus


Tervetuloa lukemaan Suomi-Ideat blogia.

Sana idea on muinaiskreikkaa ja tarkoittaa oivallusta, uutta ajatusta, aatetta, keksintöä tai pulman ratkaisua.

Sana innovaatio tarkoittaa jotain uutuutta, tavallisimmin jotain uutuustuotetta, esimerkiksi teollista tai teknistä keksintöä. Innovaatio voidaan ymmärtää ideana, käytäntönä tai esineenä, jota yksilöt pitävät uutena.

Suomi-Ideat -blogi on suunnattu kaikille innovaatioista, keksinnöistä, ideoinnista ja muusta niihin littyvästä kiinnostuneille, niin innovaatioalan ammattilaisille kuin harrastajillekin, pöytälaatikkokeksijöistä ja tosielämän Pelle Pelottomista aina työpaikkavisiönääreihin ja kotipihan grillijuhlainnovaattoreihin.

Blogin tavoitteena on jakaa tietoa, neuvoa, auttaa, innostaa, yhdistää, herättää keskustelemaan sekä kannustaa toimintaan kaikkia innovaatioista ja ideoinnista kiinnostuneita ihmisiä. Suomi kaipaa lisää hyviä innovaatioita ja uusia kasvuyrityksiä, ja niinpä Suomi-Ideat -blogi pyrkii kantamaan oman kortensa kekoon kansakuntamme tulevaisuuden menestyksen puolesta. Hyvät ideat pelkästään eivät riitä, vaan tarvitaan myös tietoa, osaamista sekä monipuolista kannustamista ja tukiverkostoa jotta ideoista saadaan jalostettua tuotteita, palveluita, menestystarinoita.

Blogissa tullaan käsittelemään aihealueita joihin kuuluvat mm. ideat, keksinnöt, luova ajattelu ja ongelmanratkaisu, innovaatioprosessit, tuotekehitys, kaupallistaminen, liiketoiminta ja sen suunnittelu, markkinointi, rahoitus, immateriaalioikeudet yms. sekä kaikkea niihin liittyvää, kuten neuvoja ja vinkkejä, tuote- ja ideaesittelyjä, uutisia, menestystarinoita, parhaita julkaisuja, nettilinkkejä, tapahtumia, kilpailuja, haastatteluja, koulutuksia jne.

Pääpainona on luonnollisesti suomalainen innovaatiomaailma, mutta kansainvälisiä paloja maistellaan myös ja yritetään poimia sieltä sekä vanhoja että tuoreita herkkuja mukaan.

Kaikki lukijat ovat tervetulleita antamaan kommentteja ja juttuehdotuksia blogin aiheeseen liittyen joko suoraan blogiin tai sähkopostilla osoitteeseen suomi.ideat(at)gmail.com.

Lisää blogi heti kirjanmerkkeihisi ja toivottavasti tulet säännöllisesti katsomaan mitä Suomi-Ideoille kuuluu. Kenties myös kannat oman kortesi kekoon suomalaisen innovaation hyväksi.

Vielä kerran, lämpimästi tervetuloa Suomi-Ideoiden maailmaan.


Suomi-Ideat blogiin liittyviä avainsanoja: (ehdota puuttuvaa sanaa!)

Innovaatio, keksintö, idea, ideointi, avoin innovaatio, luovuus, luova ajattelu, out-of-the box, ongelmanratkaisu, innovaatioprosessi, tuoteidea, arviointi, tuotekehitys, prototyyppi, konsepti, teknologia, strategia, missio, markkinointi, rahoitus, liiketoiminta, liiketoiminnan suunnittelu, liiketoimintasuunnitelma, tuotteistaminen, kaupallistaminen, tuotanto, markkinat, tiimityö, ryhmän kokoaminen, uutuustutkimus, immateriaalioikeudet, teollisoikeudet, liikesalaisuus, salassapitosopimus, IPR, PRH, keksinnön suojaaminen, patentti, patentointi, lisenssi, lisensointi, tekijänoikeus, patenttioikeus, tavaramerkki, hyödyllisyysmalli, mallioikeus, mallisuoja, toiminimi, työsuhdekeksintö, tuote-esittely, menestystarina, ideanurkka, tuotemetsästys (product hunting), innovaattori, henkilöt, haastattelut, tapahtumat, tutkimus, testaus, koulutus, kilpailut, keksintökilpailu, ideakilpailu, julkinen tuki, apurahat, innovaattorin linkkilista, julkaisut, oppaat, Keksintösäätiö, Tuoteväylä, KeKe ry, Helsingin Keksijät ry, Suomen Yrittäjät, kansainvälisyys, innovaatiojournalismi, lainsäädäntö, media, yrittäjyys, kasvuyritys, startup-yritys, siemenrahoitus, venture capital, road map, ideasparraus, verkostoituminen, positiivisuus, innovaatiopalvelut, kilpailukyky, sosiaalinen media, ideamanagerointi, konsultointi, riski, riskianalyysi, sopimusvalmistus, brändi, trendi, organisaatio, työnjako, joukottaminen (crowdsourcing), verotus, veroedut, yritysetiikka, teollisoikeusrikos, konkurssi, jälleenmyynti, asiakastyytyväisyys,